Tunkin osto ja muita tilanteita

Kivikesku on piskuinen järvi Ylöjärvellä tai ehkä Nokialla, en ole varma kumman taajaman aluetta mahtaa olla se. Järven etelärannalla on kaksi tulipaikkaa, joista toisella kävin koiruuden kera tänään syömässä lounaan. Oikea kamera jäi matkasta, joten puhelinta käytin ja kuten huomaa, niin linssi ei ollut aivan puhdas. Tai sitten mulla on siinä joku hieno efekti.

Kivikesku on varmaan saanut nimensä järven keskellä olevasta kivestä, se näkyykin kuvassa hämärästi. No mikä sitten kirkkasti tuossa kuvassa näkyy, en tiedä.

Ylläolevassa taidekuvassa näkyy nuotion seassa oleva mainio pikku pakkini, jossa vesi kohta jo kiehuen röplöttää. Kivikeskun nuotiopaikoilla on puut valmiiksi pilkottuina, mutta jos eivät olisi niin kuivia, kun ovat, niin olisi ollut kirveellä töitä. Ja eihän tuota kirvestä tullut mukaani, notta onneksi oli kuivia puita.

Kuskus on varsin kätevää muonaa, nyt kokeilin täsyjyväkuskusia, sekaan viskasin makrillia tomaattisoseessa -säilykkeen. Tietysti jo kotona olin huiskinut kuskusiin mausteseoksen, jeeraa, chiliä, korianteria ja ruususuolaa. Juustovoikkoleipä lisukkeeksi ja "jäläkruuaksi" nauris ja kuppi kahvia. Tunnelmalliseen lounaaseen kuului yksinäisen vesilinnun (oli kaakana) lipuminen järvellä ja hentoinen suon tuoksu. Melko täydellistä.

Paarustaessa sinne ja takaisin löytyi myös muutamia kehnäsieniä ja kopraan koppasin juolukkaa ja mustikkaa, jotka vielä olivat hyvinkin syömäkelpoisia.

Palasin autolle, poistin yhden hirvikärpäsen kehostani ja läksin liikkeelle. Auton alta kuului tuttu rohina, pakoputki oli jälleen irronnut liitoksestaan takapöntöön. Koska autoni on Citroën, on se hiukan outo. Jotkin asiat ovat ratkaistu näennäisen fiksusti, mutta ei kuitenkaan perin juurin viisaasti. Esimerkiksi saadakseen tunkin käsiinsä on irroitettava ensin vararengas. En ollut koskaan aiemmin käyttänyt auton omaa tunkkia, sillä kotona on oivallinen hallitunkki.

Tunkki oli omassa muovikotelossa vararenkaan vierellä, avasin kotelon ja huomasin tunkin olevan perin juurin ruosteessa. Ei auttanut ruosteenirroitussuihkeet eikä voimakeinot, tunkki oli käyttökelvoton. Perhana, en mahdu auton alle, ellen saa sitä hiukan ylemmäksi. Kilautan lähellä asuvalle kaverille, mutta hälle on vieras tulossa ja itse on hän kuumeessa ja sitä paitsi ei hänellä ole tunkkia. Samassa kuulen puhelimesta äänen, jonka tulkitsen saldorajan loppumiseksi. Ja näin kävi. Puhelin mykkänä, mutta eipä hätää, läppärin ja nettitikun avulla saan ladattua lisää saldoa... paitsi enpä saakaan. Juuri tälle reissulle en ottanut läppäriä mukaan. Just joo.

Istuin autoon, join vissyä ja tuumailin. Jos ajan auton toisen sivun penkereelle, niin pääsen ryömimään auton alle. Näinhän se menee! Katsoin sopivan penkan, laitoin löytämäni lankunpätkän vielä tueksi penkereen päälle ja ajoin auton siihen. Hinasin itseni auton alle ja kiinnitin pakoputken. Näin toimii arkipäivän sankari. Tietysti on olemassa ihmisiä, joille moiset oivallukset eivät ole edes oivalluksia, mutta olin melko tyytyväinen, kun sain homman hoidettua.

Seuraavaksi läksin kohti kauppakeskusta hankkiakseni autoon toimivan tunkin. Ostin viiden tuhannen kilon tunkin. Jos vaikka tililtä loppuu nostovara, niin tunkissa riittää!

ps
Ollessani kesäkuussa Hyvinkäällä Hyrian oppilaitoksessa kuulin, että siellä eräopaskurssilla on mahdollista ottaa ylimääräisenä kurssina autonkorjauskurssi! Varsin fiksua, todella.

Ulkona syömässä

Jo monta päivää on ollut loistokelit, aurinkoa ja lämmintä ja melko tyyntä. Tosi hienoa! Muille, itse olen potenut mystistä särkyä jalkaterässä sekä kosteaa flunssaa sisätiloissa, vain välttämättömät Nisun ulkoilutukset liikunnallisina iloina. Eilen perjantaina oli olo vihdoin sen kaltainen, että läksin koiran kanssa Saunasaareen syömään.

Kevät on vahvasti läsnä, yllä kuvassa Nisu ihmettelee reviireistään taistelevia käpytikkoja, joita oli oiva läjä Saunasaaren lepikoissa soittelemassa tremoloja korkeuksien ksylofoneilla. KIUK KIUK KIUK kiukkuaan purkivat toisiinsa, tää on hei mun puu, lähes meneen siitä!  Sen verran rivakkaa oli meno, että en niistä edes kuvaa saanut otettua.

Valtasimme hetkeksi oman reviirimme kaatuneen lepän juuresta, jossa joku aiemmin oli pitänyt tulia ilmeisesti makkaraa paistellen - päättelin tämän muutamasta makkaratikusta, joita Nisu innokkaasti haisteli. Tuuli oli yltynyt kovaksi kaakkoistuuleksi, mutta reviirimme oli tuulelta suojassa. Kaivelin olkalaukusta vesipullo/kattila -yhdistelmän, uuden Esbit-keittimen ja pussiin pakatun lounaan - täysjyvänuudelia, kuivattua lampaankääpää ja puolikkaan kasvisliemikuution.

Tämä keittiö oli ensimmäistä kertaa käytössäni, pullon olin sanut aiemmin erään ystävän muuttokuormasta, siihen sopivan mukin ja Esbit-systeemin tilasin Varustelekasta edellisellä viikolla. Itse värkkäilin mukiin sopivan kannen kevyestä alumiinilevystä, jota käytetään kirjapainossa filminä.

Kaadoin mukiin vettä baltiarallaa kolme desiä, kippasin nuudelit ja sienet sekä liemikuutionpuolikkaan sekaan, sytytin "polttoainesauvat" ja asetin mukin alustalle. Kolme polttoainekuutiota riittäisi ruoan valmistukseen, näin olin ymmärtänyt.

Eikä mennyt montaakaan minuuttia, kun höyry löysi tiensä pois mukista. Niinhän se soppa kypsyy, kun höyry poistuu aineesta! Annoin kuutioiden palaa loppuun, ruoka oli juuri sopivan kypsää syötäväksi. Voi olla, että kaksikin "bensakuutiota" olisi ehkä rittänyt, sillä nuudelit ja sienet eivät paljoa kypsentämistä vaadi, mutta eipä ollut ruoka myöskään ylikypsää, vaan varsin sopivaa.

Käpytikat hiljentyivät kun ryhdyin aterialle. Lampaankääpä tuoksui varsin hyvältä ja siinä nuuhkiessani muistin, että eipä ole lusikkaa. Soppa on enämpi muhennosta, eli sitä ei voi ryystää, ei ole myöskään puukko mukana, että olisi voinut lusikan veistää. Niinpä otin alumiinisen kannen ja muotoilin siitä lusikan. Ko alumiinilevy on niin ohutta, että sitä voi käsin repiä ja muotoilla, varsin kätevää siis. Sitä pitäisi olla joka repussa ja laukussa pala mukana, siitä taittelee tuulisuojan keittimelle, kannen astiaan, yms.

Tuuli humisi ja puhisi, aurinko väläytteli kevään merkkejä, Nisu istui ja ihmetteli ja ruoka oli hyvää. Olin läsnä. Kuten viereisestä gps-näytöstä voidaan todeta, olin paikoillani ja etäisyyteni oli olematon. Laite oli mukanani, jotta edes joskus sitä käyttäisin. Ettei vaan homehdu hyllyssä.

Edellisenä päivänä olin ulkoiluttanut kameraa ja koiraa Tahmelan rannassa päivällä, ehkä noin yhden aikaan. Arkipäivästä huolimatta laskin äkkiseltään jopa viitisenkymmentä ulkoilijaa jäällä, muutamat heistä perin stabiilissa tilassa pilkkiä uittaen. Joku koululuokkakin näkyi paarustavan saareen, heitä oli siellä tälläkin kerralla. Olivat tulet tehneet eteläpuolelle, kun tulin paikalle he lauloivat opettajan johdolla "Kotimaaaani ompi Suooomi, ...". Saari on siis varsin vilkkaassa ja monipuolisessa käytössä.

Mukin tyhjettyä putsasin sen paperipyyhkeellä yltä päältä. Polttoainesauvat nokeavat melko paljon, mutta entä sitten? Kun nokea kertyy paksumpi kerros kattilan pohjaan, se tietysti hidastaa nesteen kuumentumista, joten sikäli kannattaa yrittää pitää pohja puhtaana, mutta toisaalta käytön jälkiä aina jää.

Pullo/muki Esbitin kera on melko kätevä keittiö. Voisin kuvitella tekeväni pitemmänkin reissun näillä, mukia voi käyttää nuotiollakin, jolloin Esbitit olisi mukana vain hätävarana. Muki sopii myös kaasukeittimen kanssa, miksei sopisi, toki sitä voi käyttää vaikka telttasaunan löylykippona. Oleellisin kätevyys on siinä, että se muodostaa kätevän komposition pullon kanssa. Paino ei ehkä sovellu ultrakevyitä juttuja harrastaville, mutta se paino kertoo tukevuudesta, luotettavuudesta ja hinnasta.

Läksimme pois, hurjahko vastatuuli lävähti naamalle, kun äkkiseltään tulin saaren suojista aukealle jäälle. Tuuli puhdistaa, sanotaan. Tai ainakin minä sanon. Niin se puhdistaa ydinsaasteet Japanin yltä ja vie ne jonnekin toisaalle, ehkä palauttaa ne Hiroshiman jäljiltä amerikkalaisille, ... no hehheh, vitsi vitsi.

Päiväretki Ylisenjärvelle

Joulupäivä on nyt. Hyvää joulupäivää. Kuva ei liity tähän päivään, vaan pari päivää aiempaan tilanteeseen. Hyvää aiempaa päivää myös.

Pakkasta oli yli 20, kun läksimme Nisun kanssa pienelle päiväretkelle Nokian Ylisenjärvelle. Pakkasin kirpparilta neljällä eurolla hankkimaani vanhaan satulareppuun eväät, risukeittimen ja kattilan sekä untsikan taukotakiksi. Eväänä oli täysjyvänuudelia, kuivalohta ja papujauhetta - nämä olin laittanut tiiviöön ennallistumaan jo kotona, tiiviön sukellutin huopapussiin. Termospullossa oli lämmintä vettä juotavaksi.

Aurinko paistoi, Nisu oli riemastuntuinen, kuten minäkin. Kävelimme - minä kävelin, koira hyppelehti - ehkä kilometrin polkua, josta poikkesimme sopivasta kohtaa järven jäälle. Suuntasin saarta kohti, sen rannassa oli kaatunut ja kelottunut petäjä, jonka ohkaisia oksia pätkin polttoaineeksi keittimeen (saari kuvassa vasemmalla). Keittimen muassa oli myös sytykkeitä, tuohta sekä kananmunakennoon imeytettyä steariinia.

Asettelin keittimen kivelle, laitoin sisään sytykkeen ja risunpätkiä. Kaivoin esille kattilan ja tiiviön, laitoin ne valmiiksi keittimen liepehille. Sytykepussiin olin jo kesällä asentanut tulitikkupurkin, jonka nyt otin... siis jo kesällä sen sinne laitoin... ei perhana, eihän se täällä ole. Eikä missään muuallakaan. Onko nyt tosiaan niin, että ei ole tikkuja? Kyä näino! Ja mikäs onkaan herran koulutus? Vai eräopas, just joo. Ja tikut unohtaa, taikka siis ei tarkista lähtiessä, että onko ne kesällä sytykepussiin asennetut tikut siellä vielä.

Mikäpäs siinä sitten, kamat reppuun ja takaisin autolle hakemaan tikut. Kaupunkirepussa nimittäin on tikkupurkki. Autolta lähden hiukan eri suuntaan ja kapuan pienelle nyppylälle, jossa ryhdyn oitis lounaan laittoon, sillä johan se on nälkäkin.

Keitin pöhisee erinomaisesti ja lumi kattilassa sulaa nopeasti, äkäseen valmistuva nuudelisoppa on perin maukasta. Huonoahan ei kannata tehdä.

Pienetkin reissut opettavat, tämä opetti sen, että jokaisen keittimen mukaan on hyvä asentaa tikkupurkki (= vedenpitävä purkki, jossa tulitikkuja ja raapaisupinta) ja pitää huoli, että purkissa on tikkuja. Purkkia ei lainata mihinkään muuhun paikkaan, vaan jos johonkin tarvitsee purkkia, niin otetaan käyttöön uusi purkki. Hyvä on, jos vielä jokaisessa repussa on oma purkkinsa ja vielä voi takin tai housun taskuun laittaa tavallisen tikkuaskin pieneen muovipussiin sisäistettynä.

Eipähän jää eväät syömättä.