perjantai 6. huhtikuuta 2012

Lisää keittiökalusteita!

Koska syöminen on yksi parhaista asioista retkellä, ovat myös syömiseen tähtäävät välineet olennaisia. Purkit, tötsät ja kummoisetkin kapistukset saavat uuden elämän, kun niiden olemusta katsotaan sillä kolmannella silmällä.

Nyt on kyseessä monien keittiöstä löytyvä, jo melkein unhoon jäänyt esine, vihanneshöyrystin. Se sellainen, mikä asennetaan kattilan pohjalle, jos ei omisteta höyrykattilaa. Siitä irroitetaan kolme laitaosaa, että saadaan aikaiseksi polttoaineen syöttöluukku.


Littana vekotin on se, mahtuu näppärästi pienen ja matalan kattilan sisään. Ja oivallisen pussin sille löytää mm. Tampereelta Ruohonjuuresta: osta pussillinen pesupähkinöitä, niin samalla saat tosi hyvän pussukan!


Avattuna laite on yllättävän tukeva, etenkin kun päällimmäiseksi laittaa vanhasta tietokoneesta tuulettimen suojaritilän, jonka kiinnikkeet taittaa alas, jotta keittiö ei leviä kemälle.


Laavulla, jossa käväisin kokkailemassa, oli valmiiksi pilkottuja puita, joita puukolla listin vielä pienemmäksi. Tämä aimo nivaska oli melkoisen ylimitoitettu, siitä kului lounaan valmistamiseen ehkä vain kolmannes.


Sytykkeenä käytin steariinikananmunakennoa. Kyseessä ei ole uusi kanalaji, vaan kennoon kaadettua sulatettua entistä kynttilää. Melko takuuvarma sytyke. Alimmaisena jälleen on painoalumiinia tuulisuojana, se suojaa myös alle putoavien hiilien mahdollisilta tuhovaikutuksilta. Ei jää maastoon jälkiä ja etenkään se maasto ei syty palamaan.

Ensimmäisen pesällisen jälkeen ruoka kiehui täyttä päätä, mutta ihan ei kypsynyt. Ladoin toisen pesällisen hiukan liian myöhään, uudestaan piti hellaan tuli sytyttää.

Lounaaksi tässä baarissa tarjoiltiin täysjyvänuudelia, tonnikalaa ja suppilovahveroa, sekaan tietysti huitaisin intialaiset mausteet.

Valitettavasti Nisulle ei tästä ateriasta jäänyt mitään, mutta osansa sai se kuitenkin, käytin koiraa tiskikoneena.

Risukeitinkokeilut jatkuvat, seuraava kohde on jo tiedossa. Eräässä myymälässä on pieni reiällinen metallitötsä, kunhan ennätän, niin siitä jatkan!


6 kommenttia:

  1. Tätä pitää kokeilla! Tuollaisen höyrystimen uusiokäyttöä jo kerran mietinkin, mutten keksinyt, miten se toimisi. Samoin sytykkeiden teko ei voisi olla helpompaa, tähän asti olen käyttänyt ostettuja. Ruoka maistuu luonnossa hyvälle :)

    VastaaPoista
  2. Onnea kokeiluun! Taikka ihan sama sikäli, että onnistuuko vai ei, hauskaa puuhaa tämä on kuitenkin. Kynttilänpätkiä sulatellessa kannattaa huomioida, että kattilalla ei sen jälkeen paljoa muuta tehdäkään, kuin sulatella kynttilänpätkiä.

    VastaaPoista
  3. Semmone.huomio että.ku niihi.munakennoihi ripottelet vaik puolillee sahanpurua ja kaadat sulan steariinin päälle niin saat vielä.kytkymmän sytykkeen jolla.melkee keittelee jo itsellään.

    - Finnman

    VastaaPoista
  4. Hyvä huomio, Finnman! Aiemmassa asumismuodossani ei juuri purua kertynyt, mutta nytpä on toinen maailma ja sahoillakin enemmän käyttöä.

    VastaaPoista