Taas yksi risukeitin

Harmillista tässä on se, että koiraa ei voi kuskata kajakissa, mutta toisaalta kaippa koirakin tarvitsee lomaa minusta.

Jälleen kerran meloin Saunasaareen, en pitemmälle, sillä kello oli jo yli kuusi ehtoolla ja keli oli epävakaa. Myöhemmin kiitin tästä itseäni. Tai no, kiitin ja kiitin...

Carolina olikin ensi kertaa tänä kesänä allani. Huomautan, että kyse on kajakista, Perception Carolina koko nimeltään. Edullisesti viime vuonna Welhonpesästä hankittu, oiva peli.

Tottakai eväät olivat muassa. Vaatimattomat tosin, mutta kelpo ruokaa, mikäli ei oteta huomioon tonnikalan epäeettisiä puolia. Mutta minkäs teen, eettinen kala on villinä ja vapaana saaliiksi joutunutta, eikä sitä lähikaupassa saati etäkaupoissakaan juuri ole tarjolla. Ja kun on, niin hinta hirvittää köyhää henkilöä. Kalasta en suostu luopumaan kokonaan. Kasvatettua kalaa en kyllä juurikaan hanki, paitsi jos on kertakaikkiaan välttämätöntä. Ja sitten murisen ja syön.

No niin, tässä kuvassa on meillä salaattikulho tai mikä lie astia. Eräässä kaupassa sen huomioin, siinä oli lommo pohjassa ja niinpä kysäisin myyjältä, että eikö tämän saakin puoli-ilmaiseksi? Sain, maksoin siitä 2,50 €. Olin tyytyväinen.

 

Tämä kuva selkeästi esittää risuja ja käpyjä. Vihreät oliot eivät kuulu aiheen kannalta olennaisuuksiin. Risut ja kävyt keräsin muutamassa minuutissa lähitienoolta. Yhdistin nämä keruutuotteet ja edellä esitellyn astian sekä mistä lie kotoisin olevan ritilän.

Pätevän oloinen retkigrilli tai risukeitin, ehkä nimeän sen risugrilliksi. Muassani oli kanamunakennoon valettua entistä kynttilää, jota käytin sytykkeenä. Hiukan sateen jäljiltä kosteat risut syttyivät varsin mallikkaasti.

Pannu (Opa) tulelle, tonnikalamuhju siihen, sekaan kikhernejauhoa - eli gramjauhoa - ja mausteita sekä öljyä. Tuossa tuokiossa nassutin vatsaani kelpo annoksen. Mutta ei siinä vielä kaikki.

Piti jälkiruokaa vielä saada. Reippahasti kun poltin kaikki keräämäni risut ja kävyt sain aikaan hiilloksen, jossa juuri ja juuri kuumentui esikeitetty maissintähkä.

Astia toki nokeentui ja voi olla, että näin ohkosta peltiä oleva systeemi ei ehkä montaa kertaa kestä, mutta on tämä parempi vaihtoehto, kuin tehdä nuotio rantakiville tai metsään. Kivi rapautuu ja metsä saattaa kuivilla keleillä palaa. Tällaista risugrilliä voi käyttää kulovaroituksenkin aikana, sillä tämä ei ole avotuli. Toki voi hankkia myös ämpärigrillin, mutta tämä menee pieneen tilaan ja kuluttaa vain vähän polttoainetta. Ehkä suurperheelle tämä ei sovi, mutta yhden tai kahden hengen luontokokkailuun varsin sopiva.

Myöhemmin raahattuani kajakin Tahmelanrannasta ylös Pispankadulle läksin Nisun kanssa vielä lenkille. No rankkasade se hyökkäsi yllemme! Eipä oltu moksiskaan, eihän kastumisesta mitään  haittaa ole, kun ollaan lähellä kotia. Seuraavana aamuna vasta huomasin, että olipa haittaa kuitenkin. Puhelin oli kastunut ja lakannut toimimasta. Ei auttanut kuivattelut, ei. Puhelinkauppaan oli lähdettävä. Tosin makuni ei ole kallis, uusi vekotin maksoi 65 euroa. Mutta kuitenkin, senkin rahan olisi voinut käyttää vaikka auton jarrulevyihin!

Eipä nyt muuta. Katselen ikkunasta Pyhäjärveä, on tyyntä ja lämmintä, mutta harmillisesti kello on jo paljon. Pysyn siis maissa.

Pieni retki, mutta hyvät eväät.

Kertakaikkisen hieno juttu! Sain kaveripariskunnalta soutuveneen käyttööni Pyhäjärvelle! Eivät juurikaan sitä itse käytä. Piskuinen nysähän se on, mutta kelluu ja sillä voi soutaa ja huovata, se riittää näille leveyksille varsin hyvin, kun kyse on lähinnä katiskan kokemisesta ja pienestä uistelusta.

Läksin tässä eräs päivä sitä katiskaa kokemaan. Tottakai eväät mukaan otin, pakastimesta kirjolohifileen ja erinomaista vanhaa goudajuustoa jääkaapista. Venereppu selkään, koira hihnaan ja menoksi!

Jäinen file ei tietenkään ollut sulanut Saunasaareen päästyäni. Nälissäni odottelin kynsitulien vieressä kalan sulamista ja sitä myöten kypsymistä. Roiskin päälle ruususuolaa, jota käytän aivan tykkänään kaikkeen ruoanlaittoon. Se on hyvä suola ja erittäin kivennäispitoinen, maailmalla gourmetsuolana tunnettu.

Ilman kirvestä en juurikaan mihinkään lähde, paitsi kaupungille ja baariin. Kuussatanen Fiskars on varsin kelpo, kuten on myös Fiskarsin pitempi puutarhasaha. Se on kevyt, mutta pätevä laite jopa reidenpaksuisten puiden pätkintään. Venerepun puukko on nyt mitä on. Ehkä se on enämpi koristeeksi tehty lakattuine kahvoineen, mutta siitä huolimatta tämä Marttiini on ihan hyvä puukko.

Kirveen varressa on muuten pala heijastinteippiä, auttaa melkoisesti esineen löytämistä pimeällä.

Vähitellen kalafile kypsyi. Ahmin sen pois, nappailin juustoa väliin. Nisu huolehti kalan nahasta vakavalla antaumuksella. Tasan kävivät onnen lahjat!

Halpaa ja kevyttä!

Minulla on monia keittiövaihtoehtoja reissulle. Yksi painaa kaikkinensa melkein kaksi kiloa, toinen painaa noin 350 grammaa, muut siltä väliltä. En pyri erityisen kevyisiin varusteisiin, mutta ei minulla ole mitään sitä vastaankaan, jos rinkka painaa vähemmän kuin enemmän. Valitsen vermeet reissuun tarpeen mukaan, paino on toisarvoinen kriteeri.

Olin katsellut sillä silmällä pitkään erästä kätevännäköistä säilykepurkkia. Ajattelin tehdä siitä risukeittimen, mutta tänä aamuna päätin toisin. Olin lähdössä Nisun kanssa Saunasaareen ja halusin lämmittää siellä pientä syötävää. Päätin ottaa Esbitin keittimeksi, kattilaa mietin tovin ja päädyin tähän tyylikkääseen säilykepurkkiin.

Tein purkn kylkeen pienen loven kahvaa varten. Kahva on melko tuhti, sekin voisi olla alumiinilistasta itsetehty, olisi köykäisempi ja siinä olisi se fiilis...

Esbitin keitintä en lähde itse väsäämään, laite nimittäin maksaa vain viisi euroa suosimassani kaupassa. Eikä ole tarkoituskaan keksiä pyörää uudestaan, vaan tehdään itse se mikä voidaan ja mikä on järkeenkäypää.

Kattilassa pitää olla kansi, neste kuumenee nopeammin ja eipä roskat lentele aterian sekaan.

Tämä kansi on toisen, suuremman säilykepurkin entinen kansi. Hiukan reunoja taittelin, jotta kansi ei lennähdä heti pienestä tuulenvireestä pois. Kansi kulki keskeltä taitettuna purkin sisällä mainiosti. Kuten kuvasta huomaa, tuulensuojana toimi olkalaukku ja istuinalusta.

Viimeksi laitoin kolme "polttoainesauvaa" keittimeen palamaan, nyt laitoin vain yhden, sillä nesteen oli tarvis vain lämmetä.

Muutaman minuutin jälkeen aine oli palanut loppuun ja vesi oli varsin sopivaa Lämmin Kuppi -annokselle. Näissä lämminkuppi -jutuissa on itseäni epäillyttäviä lisäaineita, esim hiivauutetta, joka on kutakuinkin samaa, kuin natriumglutamaatti.

Nuudelitkin olisivat tuossa kypsentyneet, mutta tällä kertaa näin.

Viereisessä kuvassa keittiö on levällään, vesipulloa en tosin ottanut mukaan punnitukseen ja kuvasta puuttuu muovinen lusikka. Alemmassa kuvassa keittiö on pakattuna. Melko näppärää, eikö totta?

Tästä voisi periaatteessa vielä jättää pois tuon keittimen, jos valmistaa ruoan nuotiolla. Mutta pitäisikö sitten kirves, saha ja puukko ottaa punnitukseen? Mielestäni ei, sillä varmasti joka tapauksessa itse kuskaisin kyseisiä välineitä muassani, oli keitinratkaisu sitten mikä hyvänsä.

Jotkut haluavat hankkia kalliilla rahalla titaanikattiloita sun muita ylen kevyitä (UL = ultra light) varusteita. En tiedä, jos olisin varakas herra, tekisinkö samoin? Ehkä jossain tilapäisessä mielenheikkoudessa, myöhemmin kuitenkin katuisin tekoani. Tuntisin huonoa omaatuntoa siitä, että olen hankkinut turhuuksia, sillä vähemmälläkin pärjää. Tuskin rikkaana henkilönä lopettaisin säilykkeiden syöntiä, joten tyhjiä purkkeja syntyisi kuitenkin. Miksipä en käyttäisi niitä silloin, kun niiden kierrätyskäyttö on järkeenkäypää?

Sitäpäitsi näiden värkkääminen on perin mukavaa puuhaa. Toivotamme erittäinkin mallikelpoista kevättä kaikille! Menkää ulos, sillä vain ulkona paistaa aurinko!

Ulkona syömässä

Jo monta päivää on ollut loistokelit, aurinkoa ja lämmintä ja melko tyyntä. Tosi hienoa! Muille, itse olen potenut mystistä särkyä jalkaterässä sekä kosteaa flunssaa sisätiloissa, vain välttämättömät Nisun ulkoilutukset liikunnallisina iloina. Eilen perjantaina oli olo vihdoin sen kaltainen, että läksin koiran kanssa Saunasaareen syömään.

Kevät on vahvasti läsnä, yllä kuvassa Nisu ihmettelee reviireistään taistelevia käpytikkoja, joita oli oiva läjä Saunasaaren lepikoissa soittelemassa tremoloja korkeuksien ksylofoneilla. KIUK KIUK KIUK kiukkuaan purkivat toisiinsa, tää on hei mun puu, lähes meneen siitä!  Sen verran rivakkaa oli meno, että en niistä edes kuvaa saanut otettua.

Valtasimme hetkeksi oman reviirimme kaatuneen lepän juuresta, jossa joku aiemmin oli pitänyt tulia ilmeisesti makkaraa paistellen - päättelin tämän muutamasta makkaratikusta, joita Nisu innokkaasti haisteli. Tuuli oli yltynyt kovaksi kaakkoistuuleksi, mutta reviirimme oli tuulelta suojassa. Kaivelin olkalaukusta vesipullo/kattila -yhdistelmän, uuden Esbit-keittimen ja pussiin pakatun lounaan - täysjyvänuudelia, kuivattua lampaankääpää ja puolikkaan kasvisliemikuution.

Tämä keittiö oli ensimmäistä kertaa käytössäni, pullon olin sanut aiemmin erään ystävän muuttokuormasta, siihen sopivan mukin ja Esbit-systeemin tilasin Varustelekasta edellisellä viikolla. Itse värkkäilin mukiin sopivan kannen kevyestä alumiinilevystä, jota käytetään kirjapainossa filminä.

Kaadoin mukiin vettä baltiarallaa kolme desiä, kippasin nuudelit ja sienet sekä liemikuutionpuolikkaan sekaan, sytytin "polttoainesauvat" ja asetin mukin alustalle. Kolme polttoainekuutiota riittäisi ruoan valmistukseen, näin olin ymmärtänyt.

Eikä mennyt montaakaan minuuttia, kun höyry löysi tiensä pois mukista. Niinhän se soppa kypsyy, kun höyry poistuu aineesta! Annoin kuutioiden palaa loppuun, ruoka oli juuri sopivan kypsää syötäväksi. Voi olla, että kaksikin "bensakuutiota" olisi ehkä rittänyt, sillä nuudelit ja sienet eivät paljoa kypsentämistä vaadi, mutta eipä ollut ruoka myöskään ylikypsää, vaan varsin sopivaa.

Käpytikat hiljentyivät kun ryhdyin aterialle. Lampaankääpä tuoksui varsin hyvältä ja siinä nuuhkiessani muistin, että eipä ole lusikkaa. Soppa on enämpi muhennosta, eli sitä ei voi ryystää, ei ole myöskään puukko mukana, että olisi voinut lusikan veistää. Niinpä otin alumiinisen kannen ja muotoilin siitä lusikan. Ko alumiinilevy on niin ohutta, että sitä voi käsin repiä ja muotoilla, varsin kätevää siis. Sitä pitäisi olla joka repussa ja laukussa pala mukana, siitä taittelee tuulisuojan keittimelle, kannen astiaan, yms.

Tuuli humisi ja puhisi, aurinko väläytteli kevään merkkejä, Nisu istui ja ihmetteli ja ruoka oli hyvää. Olin läsnä. Kuten viereisestä gps-näytöstä voidaan todeta, olin paikoillani ja etäisyyteni oli olematon. Laite oli mukanani, jotta edes joskus sitä käyttäisin. Ettei vaan homehdu hyllyssä.

Edellisenä päivänä olin ulkoiluttanut kameraa ja koiraa Tahmelan rannassa päivällä, ehkä noin yhden aikaan. Arkipäivästä huolimatta laskin äkkiseltään jopa viitisenkymmentä ulkoilijaa jäällä, muutamat heistä perin stabiilissa tilassa pilkkiä uittaen. Joku koululuokkakin näkyi paarustavan saareen, heitä oli siellä tälläkin kerralla. Olivat tulet tehneet eteläpuolelle, kun tulin paikalle he lauloivat opettajan johdolla "Kotimaaaani ompi Suooomi, ...". Saari on siis varsin vilkkaassa ja monipuolisessa käytössä.

Mukin tyhjettyä putsasin sen paperipyyhkeellä yltä päältä. Polttoainesauvat nokeavat melko paljon, mutta entä sitten? Kun nokea kertyy paksumpi kerros kattilan pohjaan, se tietysti hidastaa nesteen kuumentumista, joten sikäli kannattaa yrittää pitää pohja puhtaana, mutta toisaalta käytön jälkiä aina jää.

Pullo/muki Esbitin kera on melko kätevä keittiö. Voisin kuvitella tekeväni pitemmänkin reissun näillä, mukia voi käyttää nuotiollakin, jolloin Esbitit olisi mukana vain hätävarana. Muki sopii myös kaasukeittimen kanssa, miksei sopisi, toki sitä voi käyttää vaikka telttasaunan löylykippona. Oleellisin kätevyys on siinä, että se muodostaa kätevän komposition pullon kanssa. Paino ei ehkä sovellu ultrakevyitä juttuja harrastaville, mutta se paino kertoo tukevuudesta, luotettavuudesta ja hinnasta.

Läksimme pois, hurjahko vastatuuli lävähti naamalle, kun äkkiseltään tulin saaren suojista aukealle jäälle. Tuuli puhdistaa, sanotaan. Tai ainakin minä sanon. Niin se puhdistaa ydinsaasteet Japanin yltä ja vie ne jonnekin toisaalle, ehkä palauttaa ne Hiroshiman jäljiltä amerikkalaisille, ... no hehheh, vitsi vitsi.

Ratiritirallaa ja muita tutkimuksia

Tulevaa talvitapahtumaa varten kävin tänään tarkistamassa jäätilanteen Tahmelanrannan ja Saunasaaren välillä ja saaren ympärillä. Loppuselvitys tarkistuskäynnistä on tässä:

Jäätä on. Jää on sijoittunut veden ja sen yllä olevan lumen väliin. Sulaa vettä on myös hieman jään päällä lumen alla, mutta ei se mitään. Moottorikelkalla tehty reitti koiravaljakkoajelua sekä ihmisten kävelyä varten tulee toimimaan varmasti kohtuullisesti.

Tervetuloa siis lauantaina 19.2. Tampereen Pispalaan Ratiritirallaa -talvitapahtumaan! Tahmelan rannasta pääsee oivallisesti  Saunasaareen, jossa tapahtuu. Koko perheelle on toimintaa, hauskaa talvista temmellystä. Illalla on aikuisille kylän baarissa ohjelmaa perinteiseen After Ski -tyyliin.

Samalla reissulla testasin juuri saamaani legendaarista Optimus nro 111 -retkikeitintä. Kyseessä on Varustelekasta käytettynä hankittu ns. bensakeitin, joka kyllä toimii muullakin, kuin bensalla. Itselläni oli polttoaineena iloisen punaista Erikoislamppuöljyä, joka vastaa valopetrolia.

Pakkasin reppuun ruisleipää ja silakkafileitä valmiiksi ruisjauhoihin sotkettuna. Opan paistinpannu ja piskuinen nuotiokattila hyppäsivät reppuun taukotakin ja istuinalustan syleilyyn. Ei ollut pakkasta juurikaan, pari astetta, pilviä taivaalla, tuuli oli ystävällisen tyyni.

Saaressa istahdin rantaan ja ryhdyin toimeen. Täytin keittimen säiliön yli puoleen väliin polttonesteellä, lirautin tilkan myös polttimon juurelle. Asetin palavan tulitikun juuressa olevaan nesteeseen - siinä on pieni sammio sitä varten. Näin esilämmitin systeemin. Kun neste oli palanut sammiosta loppuun sytytin juhlallisesti varsinaisen polttimon. Venttiili oli auki vain hiukan kun systeemi pöhähti käyntiin. Palaminen oli puhdasta, ei näkynyt valkeaa liekkiä, eikä itse asiassa muutakaan liekkiä. 

Asetin pannun keittimelle, silakat pannulle ja ruisleivät viereen odottamaan kalaisaa päällystettä. Hauska pöhinä kuului pannun alta, ei mitenkään hirveän kova ääni. Kone toimi kuin hirvi, tyylillä ja tunteella. Kohtapa nautiskelin herkullista lounasta, jälkiruoaksi laitoin kuumaa mehua.

Olen perin tyytyväinen hankintaan. Onhan se painava, puolitoista kiloa tyhjänä, mutta useasti talvella etenkin pitemmillä reissuilla tavarat kulkevat ahkiossa, jolloin se paino niin nokon nuukaa ole. Ahkiossa menee kuitenkin kaksin verroin rinkkaan verrattuna.

Laite on ymmärtääkseni myös toimintavarma, kun vain muistaa sitä joskus putsailla. Ulkonäkö on peräti hellyttävä, messinkisäiliö ja tukevaa peltiä oleva kotelo tuovat mieleen hienot Bonk -esineet. Taidetta siis! Kiitos, Ruotsi!