TAMPERE - HELSINKI - FRANKFURT - PRAHA - TEPLICE ja takaisin

Helsinki - Vantaa

Lufthansan sämpylöissä on kinkkua, cheddaria ja tomaattia. Ei kasvisvaihtoehtoa. Annoin kinkut Rezgarille. Jälkiruoaksi sain lasin punaviiniä, mikä oli kelpo juttu.

Rezgar on kollegani musiikissa, iranilaissyntyinen muusikko ja säveltäjä, loistava lauluntekijä, hyvä ystäväni. Rezgariin tutustuin vuonna 1998, jolloin järjestin musiikkiteatteriaiheisia työpajoja maahanmuuttajille. Hän oli aktiivisin osallistuja. Rezgar oli ollut tuolloin vasta kolme vikkoa Suomessa.

Olemme olleet ilmassa vajaan tunnin, nousukiito ei yllättävästi ottanut korviin juurikaan, saa nähdä kuinka käy laskeuduttaessa. Vaihdamme konetta Frankfurtissa, välissä on parin tunnin odottelu, mikä on myös kelpo juttu. Sielu pysyy paremmin mukana, kun sitä voi odotella välillä. Perillä Prahassa olemme varttia vaille yksi, Onni on vastassa kentällä. Melko konkreettinen onni siis, hra Onni Lillqvist, kosmopoliitti nuori mies, puhuu useita kieliä tarvittaessa jopa yht'aikaa.

Matkamme tarkoitus on kahtaalla, osin ehkä äänitämme jotain elokuvamusiikkia ja osin pystytämme ja hoidamme telttasaunaa. Sauna tulee olemaan Teplicen kaupungissa järjestettävien animaatiofestivaalien suomettumispanos.

Teplice on tavallaan tuttu paikka. Vuosia sitten, kun roudasimme ensimmäisen telttasaunan Prahaan, ajoimme yön pimeydessä kaupungin halki, äimistelimme suuria näyteikkunoita, joissa ei suinkaan ollut tavallista tavaraa näytillä, vaan maksullisia naisia. Naiset vilkuttivat meille, mutta emme pysähtyneet. Olimme juuri ylittäneet rajan ja olimme rutkasti myöhässä. Aikatauluamme venytti olennaisesti silloiset tulvat, jotka olivat vieneet tien mennessään Dresdenistä etelään. Jouduimme hämäräperäiselle kiertotielle, jossa lähes eksyimme, lähes vierimme jokeen ja sisäinen vatupassi menetti kutinsa. Kirjoitin silloin reissun jälkeen matkakertomuksen, jonka voi lukea joskus vielä tästä blogista.

Silloin tie vielä kulki kaupungin halki, nykyään uusi moottoritie menee toisaalla, eikä näyteikkunoita näe. Otaksuttavasti kyseiset bisnekset ovat kärsineet. Voi olla, että ikkunoiden naiset ovat siirtyneet moottoriteiden levähdyspaikoille, parilla viime reissulla olemme nimittäin bonganneet näitä tirpusia kyseisillä paikoilla.
En ihmeemmin pidä lentämisestä, paitsi unissani. Maata myöten kulkeminen on antoisampaa, näkee enemmän. Mitä enemmän näkee, sen enemmän kokee. Lentäminen tylsistyttää ja ahdistaa, koneet ovat ahtaita ja oleminen epämääräisen tuntuista. Tällä hetkellä epämääräisyyttä korostaa kehon väsymys, viime yönä sain unta vajaa kaksi tuntia, sillä lähdimme Helsinki-Vantaalle jo kolmelta yöllä.


Frankfurt

Asahi -olut on varsin kelpoa. Perin vähäisksi jääneet unet aiheuttavat vatsaan tympeän olon, yleensä se paranee Fernetillä tai oluella. Lento täältä Prahaan lähtee tunnin kuluttua, joten otaksun vatsani voivan melko hyvin siihen mennessä. Tarkkailemme tilannetta. Tietenkään mistään humalahakuisesta juomisesta ei ole kyse, sillä Frankfurtin lentokenttä on varsin kallis paikka, 0,35 olut viisi (5) euroa. Hyi.

Seuraavalla Luftahansan lennolla meille tarjoiltiin broileriwrapit. Annoin wrapin Rezgarille, joka antoi oman punaviininsä minulle. Sain siis tuplaviinit, which was nice.


Praha

Tympeys kehosta livahti oitis, kun astuimme Tsekin maahan. Ehkä oluella ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, etenkin kun sitä juotiin vain yksi puteli.  Myöhemmin Prahassa läksimme läheiseen Rotunda -baariin, jossa oluita juotiin tuoppi jos toinenkin, syötyämme ensin sitä vastapäätä olevassa afgaaniravintola Kabulissa mainion aterian. Kasvissyönti ei ole kovin yleistä täällä, mutta onneksi etnisissä ravintoloissa on lihattomia vaihtoehtoja.

Rezgar kirjoittaa tsekin sanoja ylös, hyvää päivää yms. Ystävämme Raija liittyi seuraamme myös. Kohtapuoliin jatkamme kävelyämme kohti Kaarlen siltaa ja Prahan linnaa, pakollisia turistikuvioita, nääs. Sillalla muun muassa käsityöläiset myyvät tuotteitaan, josko löytyisi rakkaalleni joku hieno koru.


 Paljon myöhemmin... (kirjoittamiseen tuli n. kuukauden tauko)


Seikkailtuamme aikamme Prahassa oli aika lähteä pohjoiseen kohti Tepliceä. Haimme kyytiin Ondran, herra on nukentekijä ja yksi vanhimpia Prahan tuttaviani.


Teplicé

Festivaalijärjestäjät toimittavat meille oivallista polttopuuta saunaa varten, viereisessä kuvassa kyseinen pino.

Pystytimme saunan Teplicén kulttuuritalon viereiseen puistoon, jossa sijaitsi myös ilmeisen kansainvälinen formaatti, olutteltta. Saunaa lämmitettiin torstaina illasta yöhön ja lisäksi perjantaina päivällä. Torstai-ilta oli melkoinen suksee. Ihmettelijöitä riitti ja noin viisikymmentä henkeä illan aikana kävi saunomassa. Heistä ehkä 98 prosenttia oli ensikertaa elämässään saunassa.

Illan jo hämärtyessä saapui myös festivaalin johtaja seurueineen saunalle. Tomera rouva ryhtyi riisuutumaan pukuhuoneen virkaa toimittavan verhon takana, huuteli sieltä vielä seurueelleen, että hei, minä olen teidän presidentti ja käsken teitä saunaan! Tehosihan se.

Kotvasen löylyteltyään koko ryhmä juoksi sadan metrin päähän suihkulähteeseen kastautumaan. Ja tämä toistui kolmeen kertaan.


Emme suinkaan olleet ainoita oudompia ilmestyksiä Teplicéssä. Alla olevassa kuvassa näemme miehen, joka on varmistanut paikkansa elämässä kantamalla sitä mukanaan. Nerokasta.

Festivaalien melkein jo loputtua läksimme paluumatkalle Prahaan. Matkan ajan kuuntelimme syviä huokauksia, joita päästeli kyydissämme ollut arvokkaan oloinen vanhempi herra, jolla vain oli suunnaton kankkunen.

Telttasaunailu tulee jatkumaan pitkin keskeistä Eurooppaa, on jo kuulema ollut keskusteluja saunan pystyttämisestä sinne tänne festivaaleille. Toivoakseni olen siinä ansiokkaassa ja arvokkaassa työssä mukana.