tiistai 29. maaliskuuta 2011

Halpaa ja kevyttä!

Minulla on monia keittiövaihtoehtoja reissulle. Yksi painaa kaikkinensa melkein kaksi kiloa, toinen painaa noin 350 grammaa, muut siltä väliltä. En pyri erityisen kevyisiin varusteisiin, mutta ei minulla ole mitään sitä vastaankaan, jos rinkka painaa vähemmän kuin enemmän. Valitsen vermeet reissuun tarpeen mukaan, paino on toisarvoinen kriteeri.

Olin katsellut sillä silmällä pitkään erästä kätevännäköistä säilykepurkkia. Ajattelin tehdä siitä risukeittimen, mutta tänä aamuna päätin toisin. Olin lähdössä Nisun kanssa Saunasaareen ja halusin lämmittää siellä pientä syötävää. Päätin ottaa Esbitin keittimeksi, kattilaa mietin tovin ja päädyin tähän tyylikkääseen säilykepurkkiin.

Tein purkn kylkeen pienen loven kahvaa varten. Kahva on melko tuhti, sekin voisi olla alumiinilistasta itsetehty, olisi köykäisempi ja siinä olisi se fiilis...

Esbitin keitintä en lähde itse väsäämään, laite nimittäin maksaa vain viisi euroa suosimassani kaupassa. Eikä ole tarkoituskaan keksiä pyörää uudestaan, vaan tehdään itse se mikä voidaan ja mikä on järkeenkäypää.

Kattilassa pitää olla kansi, neste kuumenee nopeammin ja eipä roskat lentele aterian sekaan.

Tämä kansi on toisen, suuremman säilykepurkin entinen kansi. Hiukan reunoja taittelin, jotta kansi ei lennähdä heti pienestä tuulenvireestä pois. Kansi kulki keskeltä taitettuna purkin sisällä mainiosti. Kuten kuvasta huomaa, tuulensuojana toimi olkalaukku ja istuinalusta.

Viimeksi laitoin kolme "polttoainesauvaa" keittimeen palamaan, nyt laitoin vain yhden, sillä nesteen oli tarvis vain lämmetä.

Muutaman minuutin jälkeen aine oli palanut loppuun ja vesi oli varsin sopivaa Lämmin Kuppi -annokselle. Näissä lämminkuppi -jutuissa on itseäni epäillyttäviä lisäaineita, esim hiivauutetta, joka on kutakuinkin samaa, kuin natriumglutamaatti.

Nuudelitkin olisivat tuossa kypsentyneet, mutta tällä kertaa näin.

Viereisessä kuvassa keittiö on levällään, vesipulloa en tosin ottanut mukaan punnitukseen ja kuvasta puuttuu muovinen lusikka. Alemmassa kuvassa keittiö on pakattuna. Melko näppärää, eikö totta?

Tästä voisi periaatteessa vielä jättää pois tuon keittimen, jos valmistaa ruoan nuotiolla. Mutta pitäisikö sitten kirves, saha ja puukko ottaa punnitukseen? Mielestäni ei, sillä varmasti joka tapauksessa itse kuskaisin kyseisiä välineitä muassani, oli keitinratkaisu sitten mikä hyvänsä.

Jotkut haluavat hankkia kalliilla rahalla titaanikattiloita sun muita ylen kevyitä (UL = ultra light) varusteita. En tiedä, jos olisin varakas herra, tekisinkö samoin? Ehkä jossain tilapäisessä mielenheikkoudessa, myöhemmin kuitenkin katuisin tekoani. Tuntisin huonoa omaatuntoa siitä, että olen hankkinut turhuuksia, sillä vähemmälläkin pärjää. Tuskin rikkaana henkilönä lopettaisin säilykkeiden syöntiä, joten tyhjiä purkkeja syntyisi kuitenkin. Miksipä en käyttäisi niitä silloin, kun niiden kierrätyskäyttö on järkeenkäypää?

Sitäpäitsi näiden värkkääminen on perin mukavaa puuhaa. Toivotamme erittäinkin mallikelpoista kevättä kaikille! Menkää ulos, sillä vain ulkona paistaa aurinko!

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Ulkona syömässä



Jo monta päivää on ollut loistokelit, aurinkoa ja lämmintä ja melko tyyntä. Tosi hienoa! Muille, itse olen potenut mystistä särkyä jalkaterässä sekä kosteaa flunssaa sisätiloissa, vain välttämättömät Nisun ulkoilutukset liikunnallisina iloina. Eilen perjantaina oli olo vihdoin sen kaltainen, että läksin koiran kanssa Saunasaareen syömään.

Kevät on vahvasti läsnä, yllä kuvassa Nisu ihmettelee reviireistään taistelevia käpytikkoja, joita oli oiva läjä Saunasaaren lepikoissa soittelemassa tremoloja korkeuksien ksylofoneilla. KIUK KIUK KIUK kiukkuaan purkivat toisiinsa, tää on hei mun puu, lähes meneen siitä!  Sen verran rivakkaa oli meno, että en niistä edes kuvaa saanut otettua.

Valtasimme hetkeksi oman reviirimme kaatuneen lepän juuresta, jossa joku aiemmin oli pitänyt tulia ilmeisesti makkaraa paistellen - päättelin tämän muutamasta makkaratikusta, joita Nisu innokkaasti haisteli. Tuuli oli yltynyt kovaksi kaakkoistuuleksi, mutta reviirimme oli tuulelta suojassa. Kaivelin olkalaukusta vesipullo/kattila -yhdistelmän, uuden Esbit-keittimen ja pussiin pakatun lounaan - täysjyvänuudelia, kuivattua lampaankääpää ja puolikkaan kasvisliemikuution.

Tämä keittiö oli ensimmäistä kertaa käytössäni, pullon olin sanut aiemmin erään ystävän muuttokuormasta, siihen sopivan mukin ja Esbit-systeemin tilasin Varustelekasta edellisellä viikolla. Itse värkkäilin mukiin sopivan kannen kevyestä alumiinilevystä, jota käytetään kirjapainossa filminä.

Kaadoin mukiin vettä baltiarallaa kolme desiä, kippasin nuudelit ja sienet sekä liemikuutionpuolikkaan sekaan, sytytin "polttoainesauvat" ja asetin mukin alustalle. Kolme polttoainekuutiota riittäisi ruoan valmistukseen, näin olin ymmärtänyt.

Eikä mennyt montaakaan minuuttia, kun höyry löysi tiensä pois mukista. Niinhän se soppa kypsyy, kun höyry poistuu aineesta! Annoin kuutioiden palaa loppuun, ruoka oli juuri sopivan kypsää syötäväksi. Voi olla, että kaksikin "bensakuutiota" olisi ehkä rittänyt, sillä nuudelit ja sienet eivät paljoa kypsentämistä vaadi, mutta eipä ollut ruoka myöskään ylikypsää, vaan varsin sopivaa.

Käpytikat hiljentyivät kun ryhdyin aterialle. Lampaankääpä tuoksui varsin hyvältä ja siinä nuuhkiessani muistin, että eipä ole lusikkaa. Soppa on enämpi muhennosta, eli sitä ei voi ryystää, ei ole myöskään puukko mukana, että olisi voinut lusikan veistää. Niinpä otin alumiinisen kannen ja muotoilin siitä lusikan. Ko alumiinilevy on niin ohutta, että sitä voi käsin repiä ja muotoilla, varsin kätevää siis. Sitä pitäisi olla joka repussa ja laukussa pala mukana, siitä taittelee tuulisuojan keittimelle, kannen astiaan, yms.

Tuuli humisi ja puhisi, aurinko väläytteli kevään merkkejä, Nisu istui ja ihmetteli ja ruoka oli hyvää. Olin läsnä. Kuten viereisestä gps-näytöstä voidaan todeta, olin paikoillani ja etäisyyteni oli olematon. Laite oli mukanani, jotta edes joskus sitä käyttäisin. Ettei vaan homehdu hyllyssä.

Edellisenä päivänä olin ulkoiluttanut kameraa ja koiraa Tahmelan rannassa päivällä, ehkä noin yhden aikaan. Arkipäivästä huolimatta laskin äkkiseltään jopa viitisenkymmentä ulkoilijaa jäällä, muutamat heistä perin stabiilissa tilassa pilkkiä uittaen. Joku koululuokkakin näkyi paarustavan saareen, heitä oli siellä tälläkin kerralla. Olivat tulet tehneet eteläpuolelle, kun tulin paikalle he lauloivat opettajan johdolla "Kotimaaaani ompi Suooomi, ...". Saari on siis varsin vilkkaassa ja monipuolisessa käytössä.

Mukin tyhjettyä putsasin sen paperipyyhkeellä yltä päältä. Polttoainesauvat nokeavat melko paljon, mutta entä sitten? Kun nokea kertyy paksumpi kerros kattilan pohjaan, se tietysti hidastaa nesteen kuumentumista, joten sikäli kannattaa yrittää pitää pohja puhtaana, mutta toisaalta käytön jälkiä aina jää.


Pullo/muki Esbitin kera on melko kätevä keittiö. Voisin kuvitella tekeväni pitemmänkin reissun näillä, mukia voi käyttää nuotiollakin, jolloin Esbitit olisi mukana vain hätävarana. Muki sopii myös kaasukeittimen kanssa, miksei sopisi, toki sitä voi käyttää vaikka telttasaunan löylykippona. Oleellisin kätevyys on siinä, että se muodostaa kätevän komposition pullon kanssa. Paino ei ehkä sovellu ultrakevyitä juttuja harrastaville, mutta se paino kertoo tukevuudesta, luotettavuudesta ja hinnasta.

Läksimme pois, hurjahko vastatuuli lävähti naamalle, kun äkkiseltään tulin saaren suojista aukealle jäälle. Tuuli puhdistaa, sanotaan. Tai ainakin minä sanon. Niin se puhdistaa ydinsaasteet Japanin yltä ja vie ne jonnekin toisaalle, ehkä palauttaa ne Hiroshiman jäljiltä amerikkalaisille, ... no hehheh, vitsi vitsi.